Hyppää pääsisältöön

Uusien urkujen valmistus

Uusien urkujen valmistus


Perusteellinen taustatutkimustyö on meillä olennainen osa uusien urkujen suunnittelu- ja rakennustyötä. Viimeisten reilun kahdenkymmenen vuoden aikana olemme rakentaneet useita erityylisiä ja -tyyppisiä soittimia. Käytännössä jokaisella tänä aikana suunnittelemillamme ja rakentamillamme uruilla on etukäteen valittu tyylillinen esikuva.
Joissain tapauksissa päämääränä on ollut rakentaa puhdas tyylikopio. Mutta suurin osa rakentamistamme uruista on sellaisia, joissa valitut esikuvat ovat toimineet inspiraation lähteenä luovalle, persoonalliselle ja ennen kaikkea nykyaikaiselle toteutukselle.


Rakentamiemme soittimien esikuvat ja juuret kuuluvat aina niiden soinnissa. Käytännössä tämä on tarkoittanut perehtymistä urkukirjallisuuteen ja urkujen soittoon sekä tutkimusmatkoja keskieurooppalaisten urkujen äärelle. Samanlaisia opintomatkoja, joita suomalaiset kunnianhimoiset urkujenrakentajat ovat aina tehneet.
Hyvien urkujen rakentamiseen tarvitaan luovuutta, ammattitaitoa, kokemusta, ja ensiluokkaisia materiaaleja. Urkurakentamossamme on valmistettu sen yli 60-vuotisen toiminnan aikana yli 180 urut hyvin vaihteleviin ilmasto-olosuhteisiin. Eteläisimmät rakentamistamme uruista sijaitsevat Ahvenanmaan saaristossa ja pohjoisimmat ovat Lapissa. Soittimien tyylikirjo ulottuu Mäntyharjun Barker-koneella varustetuista Åkerman-uruista Turun Paattisten sähköpneumaattisiin urkuihin.


Tänä päivänä rakennamme urut lähes kokonaan massiivipuusta.  Joihinkin ilmalaatikoiden ja soittokoneiston kriittisiin osiin käytämme koivuvaneria kosteuselämisen minimoimiseksi. Kokopuun ongelmattoman käytön mahdollistaa rakentajiemme ammattitaito, ensiluokkaiset raaka-aineet ja kokemus urkujen rakentamista suomalaisiin ilmasto-olosuhteisiin.
Puun lisäksi rakennamme urut urkumetallista, nahasta, luusta, raudasta ja messingistä. Meiltä löytyy erityisosaamista urkujen sähkötöiden tekemiseen. Olemme lisäksi ylpeitä siitä, että rakentamomme palveluksessa on urkurakentajia, jotka hallitsevat myös urkujen pintakäsittelytyöt.