Hyppää pääsisältöön

Urkujen peruskorjaukset

Urkujen peruskorjaukset

 

Urut on aika ajoin puhdistettava tai peruskorjattava niiden laadusta, rakennusajasta tai rakentajasta riippumatta. Urkuihin kertyy pölyä ja ennen kaikkea pillit on puhdistettava pölystä. Kertyvä pöly vaikuttaa pilleihin ja niiden vireeseen ja varsinkin pieniä pillejä joudutaan tämän takia virittämään turhaan. Kuinka usein puhdistus on tehtävä, riippuu voimakkaasti urkujen olosuhteista. Kiinteää ja ehdotonta puhdistusväliä ei uruilla ole. Kaupungin keskustan turistikirkon urut pölyyntyvät aivan eri tahtiin kuin arkisin suljettuna olevan maalaiskirkon urut. Keskimäärin puhdistus on tehtävä noin parin vuosikymmenen välein. Ennen puhdistukseen ryhtymistä on hyvä selvittää, onko uruissa mahdollisesti myös muita töitä, joiden tekeminen on järkevää samalla kertaa.

Mitkä työt kuuluvat hyvään puhdistukseen?

Suppeimmillaan peruskorjaus tarkoittaa urkujen puhdistusta, yksittäisten huonosti ääntävien pillien korjausta, äänityksen tasausta, täysviritystä ja soittokoneiston huolellista säätöä. Usein on kuitenkin tarvetta hieman laajemmille toimenpiteille. Sormio- ja jalkiokoskettimistojen puiset päälliset ja ohjainhuovitukset kuluvat erityisesti koskettimistojen soitetuimmilta alueilta ja ne voivat tarvita kunnostusta. Myös soittokoneistossa voi olla kuluneita, uusimista vaativia osia ja tarvetta perusteellisemmalle uudelleen säädölle. Tällaiset toimenpiteet eivät rahoitusta ja aikataulutusta lukuun ottamatta juuri vaadi erillistä ennakkosuunnittelua.

Mikäli peruskorjauksessa on tarkoitus parantaa tai korjata urkujen tekniikan tai soinnin laatua, on huolellinen suunnittelu ennen työhön ryhtymistä ehdoton edellytys työn onnistumiselle. Tarvitaan selkeä näkemys tavoitellusta lopputuloksesta ja niistä toimenpiteistä, joilla päämäärä saavutetaan. Urkujen sointia korjattaessa on pohdittava voidaanko asetetut tavoitteet saavuttaa olemassa olevia äänikertoja muokkaamalla vai onko tarvetta tehdä äänikertamuutoksia.

Peruskorjauksen suunnittelu käynnistetään hankkimalla uruista asiantuntijalausunto. Asiantuntijan lausunnon lisäksi tai asiantuntijan lausunnon pohjalta kannattaa pyytää arvio uruista myös pätevältä urkujenrakentajalta. Urkujenrakentaja voi arvioida tekijän näkökulmasta ovatko kaikki suunnitellut toimenpiteet mahdollisia ja tarkoituksenmukaisia sekä laskea kustannusarvion.